Posted on Jätä kommentti

Orient Ray 2 – ensimmäinen automaattikellosi?

Orient Ray II ja sen sisarmalli Mako II ovat usein kelloja, joita suositellaan kellokuumeen puraisemille ensimmäisiksi automaattikelloiksi. Mikäs siinä, sillä näissä kahdessa on paljon kelloa alle 300€ hintaluokkaan. Rayn ja sisarmalli Makon ainoat eroavaisuudet ovat siis numerointi ja Rayn rannekkeen kiillotetut koristeosat.

Molemmissa kelloissa on Orientin omavalmistama cal. F6922 automaattikoneisto hacking ja hand winding toiminnoilla. Hand winding tarkoittaa käsivetoista, eli kellon voi virittää myös vetonupista pyörittämällä. Hacking toiminto tarkoittaa sitä, että kellon voi pysäyttää sekunnilleen, kun aikaa asetetaan.

Kellon kehä eli bezel kääntyy vain yhteen suuntaan ja se “klikkaa” 120 kertaa täyden kierroksen aikana. Bezeliä käytetään siis esimerkiksi jäljellä olevan sukellusajan mittaukseen. Kellon käyntiaika on noin 40 tuntia täydellä latauksella.

Kellossa on ruuvilukittava kruunu ja takakansi. Orient kertoo kellojen olevan 200 metriin asti vesitiiviitä, joka tarkoittaa, että niitä voi käyttää kevyemmässä sukelluskäytössä ilman seoskaasuja. Kellotaulun koko on 41,5 mm, joka sopii useampiin ranteisiin.

Raytä ja Makoa näkee myös jonkun verran modattuna. Yleisimmät muutokset kelloon ovat bezelin ja rannekkeen vaihdot ja lasikkeen vaihtaminen safiiriseen.

 

Mikäli koet vastustamatonta tarvetta saada jomman kumman kellon omaan ranteeseesi, onnistuu se helopsti täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *